Sanni

salongin pieni tiikeri

Ulkoiluvarusteet

Torstai 24. Heinäkuuta 2008 kello 17:49

Ehkäpä muutama sananen valjaista. Pentuna Sanni käytti marketista ostettuja, aivan tavallisia, alle kymmenen euron hintaisia valjaita. Sellaiset kuitenkin kiristävät eläimen kaulaa ja vaikeuttavat hengittämistä, kun eläin innostuu ja vetää eteenpäin.

Sain vinkin Aatu-valjaista ja tilasin yhdet. Aatussa on todella näppärät lukot ja kissaa voi vaikka roikottaa valjaista, eikä sillä silti vaikuta olevan epämukava olo.

Aatuja olisi kissan kokoisenakin, mutta valitsin hieman leveämmästä nauhasta valmistetut eli villakoiran koon. En tiedä, onko kokoerolla mitään merkitystä, mutta pidän reilumpaa mallia hyvänä Sannille. Toisaalta olisin varmaan aivan yhtä tyytyväinen kissojen malliin.

Valjaisiin olisi voinut tilata yhteensointuvan talutushihnan. Se olisi toki ollut tyylikästä, mutta ainakin toistaiseksi meille kelpaa noin kahden euron hintainen, musta talutin.

Kirjoitti Milli | Kategorioissa Sekalaista | I has 1 comment »

Reissussa

Sunnuntai 20. Heinäkuuta 2008 kello 13:33

Olemme Sannin kanssa jälleen matkalla. Tullessamme perille se kiersi talon huoneet ja tutki paikat. Aika nopeasti kissa totesi, että olemme olleet täällä aiemminkin, eikä sisällä ole mitään uutta nähtävää.

Sanni muisti, mistä pääsee ulos, ja pian se oli naukumassa ovella.

Puin kissalle valjaat ja lähdimme seikkailemaan pihalle. Pari kertaa kissa painui matalaksi ja venyi pituutta ainakin puolella. Hievahtamatta se tuijotti kohdettaan - risua, halonhakkuussa syntynyttä puunkappaletta tai muuta yhtä jännittävää.

Kun Sanni oli todennut, että tutkimuskohde on täysin vaaraton, meno jatkui. Kissa paineli häntä heiluen, silmät suurina ja korvat ja pää pystyssä ympäri pihaa. Minä yritin pysyä perässä.

Kirjoitti Milli | Kategorioissa Menossa mukana, Reissussa | I has 1 comment »

Laukkuleikki

Perjantai 11. Heinäkuuta 2008 kello 19:42

Uusimpaan kujeeseen liittyy Marimekon Olkalaukku. Sanni nimittäin keksi, että kun laukku on lattialla ja sen läppä on käännetty auki, kissalle muodostuu aivan oivallinen vaanimispaikka.

Sanni menee laukun ja läpän väliin jäävään koloon, ja lelutikkua pitää pyörittää lattialla laukun ympäri. Hetken vaanittuaan kissa syöksähtää lelun kimppuun, mutta palaa pian takaisin piiloonsa. Leikkiä jatketaan, kunnes toinen osapuoli (lähes poikkeuksetta leikittäjä) kyllästyy.

Sanni myös on jo monta yötä nukkunut toisen Marimekon laukun päällä. Kassi unohtui sängyn viereen lattialle yhdeksi yöksi, kissa löysi sen heti ja tykästyi, enkä ole enää raaskinut nostaa laukkua pois.

Eteisessä Sanni loikoilee mielellään töistä saamani kankaisen kauppakassin päällä.

Kissakin sen tietää: laukkuja ei voi koskaan olla liikaa :P!

Kirjoitti Milli | Kategorioissa Uudet kujeet | I has (2) comments »

Kavereita katsomassa

Tiistai 1. Heinäkuuta 2008 kello 17:16

Kävimme tosiaan tuossa jokin aika sitten taas reissussa ja tapasin parhaat kaverini. Tässä on meistä pari kuvaa.

Sää oli matkan aikana niin hyvä, että tuota Sasua ei valitettavasti kauheasti näkynyt. Olisin mielelläni juossut sen perässä ulkona, mutta Sasun retket ovat minulle turhan pitkiä.

Brennalla oli paljon aikaa leikkiä kanssani (välillä sillä oli jopa vähän liikaa energiaa). Riehuimme vähän, ja kun alkoi väsyttää, otimme yhdessä päiväunet. Koiran vesikuppi on sen verran suuri, että siitä riitti aina minullekin, mutta Brennan ruokiin en koskenut. Koiravintiö ehti kuitenkin pari kertaa lipaista isolla kielellään minun ruokani vatsaansa. Se ahmaisi yhdellä nielaisulla sellaisen annoksen, josta minulle riittää kahteen ruokailuun. Onneksi sain aina uuden annoksen.

Kirjoitti Sanni | Kategorioissa Kaverit, Reissussa | I Can Has Comments? »

Junamatkalla

Maanantai 30. Kesäkuuta 2008 kello 02:13

Tässä on muutama kuva minun ja Sannin viimeisimmältä junamatkalta. Sanni on jo kokenut ja todella reipas matkustaja.

Kun se oli pentu, tapasin ottaa kissan junassa syliini ja heittää sen päälle paidan turvaksi. Sanni yleensä nukkui suojaisessa paikassaan koko matkan tai korkeintaan se vaihtoi asentoa pari kertaa.

Nykyään Sanni valtaa mielellään oman istuimen, jos viereinen paikka sattuu olemaan vapaana. Joskus kissa uteliaisuuttaan haluaisi lähteä vaeltelemaan, mutta viimeksi se makoili koko matkan rauhassa omalla paikallaan.

Kirjoitti Milli | Kategorioissa Menossa mukana, Reissussa | I Can Has Comments? »

« Edelliset