Multaa lattialla
En käsitä, millaisen logiikan perusteella Sanni toimii, mutta viherkasvien sijainti näyttää vaikuttavan oleellisesti niiden kiinnostavuuteen.
Siirtelin olohuoneessa olevia huonekasveja lähemmäs ikkunaa, jotta kasvit saisivat enemmän auringonvaloa. Aiemmin oven pielessä täysin rauhassa nököttänyt zamioculcas siirtyi neljä metriä ikkunaan päin ja johan multa pöllyää, kun Sanni tämän tästä kaivaa kukkaruukusta innoissaan multaa lattialle.
Muutenkin kissa on viime päivinä keksinyt kaikenlaista. Eräänkin kerran se päätti selviytyä olohuoneen kirjahyllyn alemmalta hyllyltä ylemmälle. Hyvä. Kun päätös on tehty, ei siinä muuta tarvitse kuin nousta takatassujen varpaille, nojata mahallaan ylähyllyyn ja kurkotella etutassuilla kohti hyllyn reunaa. En uskonut Sannin onnistuvan aikeissaan, mutta lopulta se sai etutassuillaan kiinni ylähyllyn reunasta ja veti itsensä etutassuvoimillaan hyllylle. Mahtoikohan tuntea suurta voitonriemua.
Juuri tätä kirjoittaessani Sanni päätti katsella maisemia toisen kirjahyllyn päältä - paikasta, johon kissa ei ole aiemmin edes pyrkinyt. Matkalla tippui muutama kirja, pöytälamppu siirtyi paikaltaan ja nyt heiluu taas yksi viherkasvi huolestuttavasti. Pakko käydä hakemassa kissa alas.
Takaisin niiden viherkasvien sijaintiin. Siirsin myös puisen kukkatelineen ikkunan eteen, jolloin Sanni selvästi ajatteli saaneensa uuden kiipeilypuun. Yhtä telineen kukkaa kissa käy pureskelemassa.
Jahas, tässä vaiheessa kirjoitusta Sanni kiipesi uudelleen hyllyn päälle ja kehitteli ideaa vielä pidemmälle: se kipitti vikkelästi parimetristä tauluhyllyä pitkin kolmanteen kirjahyllyyn ja istuu selvästi virnistellen kahden kukkaruukun välissä. Kissan tassut ovat jo mustat mullasta ja sen leuassa on musta multaparta. Nauran, vaikka oikeastaan itkettää. Multaa on nyt ympäri huonetta, joka puolella, ja Sanni huitoo sitä hyllyn päältä yhä laajemmalle. Jos tämä on jonkinlainen kosto, olen tainnut tehdä jotakin todella pahaa.
Valitettavasti kameran akku on juuri nyt lopussa, joten tästä hävityksen kauhistuksesta ei saa edes kuvia.
Kirjoitti Milli | Kategorioissa Uudet kujeet |
Moro ja Hyvää Uutta Vuatta !
LOKILIKKA 2008 kilpailun ilmottautuminen on nys si menossa !
Ohjeet löytyy Lokilikat lokista, joka taas löytyy tosta linkistä. Tervetuloo mukaan, tähän leikkimiäliseen kilpailuun, KAIKKI likkakisut, ikään, kokoon, väriin, yms. katsomatta. Eli siis KAIKKI likat mukaan !
Tää ei oo mikää sellane kutsu, joka esitetään vaan jollekki valitulle ryhmälle, vaan tää on tarkotettu ihan kaikille lokistanian tyttökisuille. Pistäkäähän ilmotus kiärtään.
NIIN SIT POJAT (kollit) KANS LIIKKEELLE ! Teitille on ihan oma homma, meinaan viästinviäjinä ja kannustajina ja siältähä voi löytää tyttöystävänki !
=)
Nym me jatketaa kiarrosta, som moro !
- Viisikko -