Sanni

salongin pieni tiikeri

Hiiriä mä metsästän

Tiistai 5. Helmikuuta 2008 kello 00:38

Sannilla on olohuoneen sohvan alla varsinainen aarrearkku. Kaikki, mikä on lattialla, päätyy sohvan alle ja usein vieläpä niin nopeasti ja vaivihkaa, ettei esineen tiputtaja edes ehdi huomata tapahtunutta. Kaivelin pitkästä aikaa esille kaikki Sannin kätkemät tavarat. Lista on vaikuttava:

kissan kalanmuotoinen purulelu
kaksi minttusuklaapiparia
käherretty pätkä lahjanarua
suklaamunasta tullut lelu
kolme mustekynää
kuumemittari
huulirasva
tussi
sakset
yhdeksän leluhiirtä
kaksi leluhuiskua
kaksi paperiroskaa
ompeluneula ja pätkä lankaa
reseptivihkonen
sanomalehdestä repäisty artikkeli
muovinen hyllynkannatin
lääkekapseli

Leluhiiret ovat tyypillinen löydös, sillä Sannin mielestä paras tapa leikkiä hiiren kanssa on työntää lelu sohvan alle ja huitoa sitä sen jälkeen hurjasti tassulla. Tällä kertaa muuta tavaraa oli normaalia enemmän. Saksia ja neulaa etsiskelin eräänä päivänä, mutta muita esineitä en ollut ehtinyt ihmeemmin kaivata. Mukavaa niidenkin löytyminen silti oli.

Yleensä sohvanaluksen tyhjentäminen tapahtuu siten, että varustaudun Sannin pitkävartisella leluhuiskulla ja otsalampulla ja laskeudun joko kontalleni tai makaamaan mahalleni sohvan eteen. Kun aloitan tavaroiden ronkkimisen, Sanni tulee innoissaan viereeni kyyristelemään ja kurkkimaan. Kumpikohan meistä jännittää enemmän, mitä yllätyksiä pölyn seasta paljastuu… ja mahtaako kissan mielestä olla hauskempaa työntää tavaroita piiloon vai katsella minun ähinääni niitä etsiessäni.

Tänään Sanni ei ehtinyt osallistua operaatiooni, sillä se innostui heti alussa löytämästäni hiirestä, joka sisältää kissanminttua. Sain etsiskellä aarteita aivan rauhassa, kun kissa paini hiirensä kanssa.

Kirjoitti Sanni | Kategorioissa Lelut, Menossa mukana | I has 1 comment »