Sanni

salongin pieni tiikeri

Kiinni rysän päältä

sunnuntai 27. huhtikuuta 2008 kello 22:55

Aikaisemmin täällä oli puhetta kuinka Sanni tietää mitä saa tehdä ja mitä ei. Nyt olisi myös muutama kuva tästä ruukkuleikistä. Lopussa myös kuva tämän illan välipalasta – kissa on kaikkiruokainen kaiken muun paitsi purkkiruokansa suhteen.

Kirjoitti sakari | Kategorioissa Uudet kujeet, Valokuvia | I Can Has Comments? »

Kiristystä

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008 kello 22:46

Sannilla taitaa olla kevättä rinnassa, kun se on viime aikoina vaikuttanut pursuavan energiaa. Tämän tästä se naukuu leikkimään tai kuljettaa leluhuiskan jalkojeni juureen ja jää tuijottamaan odottavasti. Mikäli en tarpeeksi nopeasti lähde touhuamaan, se ottaa järeämmät keinot käyttöön. Kissa kiipeää suuren kukkaruukun reunalle ja sukeltaa sisään ruukkuun. Vain takatassut ja häntä näkyvät, kun kissa rapsuttaa multaa ympäriinsä. Välillä se nousee takaisin ruukun reunalle ja tarkistaa, joko minuun tuli vauhtia. Ellen vieläkään tartu leluhuiskaan, rapsuttaminen jatkuu.

Sanni ei koskaan yksin ollessaan koske olohuoneen suurimpaan viherkasviin, joten se on selvästi huomannut minulle aran paikan ja hyödyntää sitä häikäilemättömästi.

Pienempiä kasveja kannattelevan kukkatelineen siirsin olohuoneen ikkunan edestä hieman syrjemmälle ja kannoin raapimapuun ovenpielestä ikkunan luo. Uusi sijainti muutti raapimapuun paljon aiempaa kiinnostavammaksi. Sanni on onneksi ennenkin ymmärtänyt rakennelman idean ja teroittanut puuhun kynsiään (niin se tosin tekee sohvallekin – ja sivumennen sanoen sohvalle pisteet lemmikinkestävyydestä, sillä huonekalussa ei näy jälkeäkään). Kissa ei kuitenkaan ole halunnut oleilla raapimapuun tasoilla ja alimpana olevassa kolossa se ei ole varmaan käynytkään. Nyt Sanni viihtyy raapimapuussa, koska siitä pystyy hyvin seurailemaan naapuritalon katolla istuvia lintuja ja jonkin verran myös kadulla liikkuvia ihmisiä.

Kirjoitti milli | Kategorioissa Lelut, Menossa mukana, Uudet kujeet, Valokuvia | I Can Has Comments? »

Joko se nyt toimii?

sunnuntai 20. huhtikuuta 2008 kello 01:29

Kissanminttu nääs. Sanni ei ole aiemmin ollut kissanmintusta juurikaan kiinnostunut, mutta nyt sai hiiri kyytiä pariinkin otteeseen. (Ja välillä myös provosoidessa allekirjoittaneen sormet olivat vaarassa.) Tarkkailemme tilannetta ja jos näin on, niin pitänee ostaa lisää ja pitää kameraa paremmin esillä.

Kirjoitti sakari | Kategorioissa Lelut | I Can Has Comments? »

Rankka viikonloppu

tiistai 15. huhtikuuta 2008 kello 23:56

Sannilla oli rankka viikonloppu.

Perjantaiaamuna talomme pihalta alkoi kuulua sietämätön meteli, kun pihaa kunnostavan rakennusyrityksen miehet hakkasivat jonkinlaisella traktoriin(?) liitetyllä koneella maata talon seinustalla. Hajottivat kuulemma jonkinlaista maanalaista bunkkeria. Taloa tärisyttävät ja pitkin talonrakenteita kaikuneet iskut jatkuivat aikaisesta aamusta melko myöhäiseen iltaan saakka. Sanni vietti suurimman osan päivästä sohvan takana eikä, ressukka, pystynyt syömään edes herkkunappeja. Työmiehet pitivät pari kertaa päivän aikana tauon ja silloin kissa harkitsi esiin tulemista. Se asteli hyvin hiljaa sohvan reunalle ja pysähtyi kuuntelemaan. Juuri, kun kissa uskalsi astella peremmällä huoneeseen, kovaääniset työt jatkuivat ja Sanni syöksyi takaisin piilopaikkaansa.
Lauantain ja osan sunnuntaita olimme pois kotoa. Sannin otti luokseen tuttavamme, jolla itselläänkin on kissa. Aluksi toinen kissa oli kuulemma sähissyt Sannille. Sanni oli siksi ollut varuillaan ja tutkinut varovasti uutta ympäristöä. Totuttuaan paikkaan se ei enää jaksanut välittää itseään pienemmän kissan sähinöistä ja pikkuhiljaa myös “Kisu” hieman mukautui tilanteeseen. Silti vielä sunnuntaina huomasi, että Sanni ja Kisu pitivät toisiaan sen verran silmällä, että tiesivät koko ajan, missä toinen on.

Viikonlopun aikana Sanni oli useita kertoja yrittänyt päästä Kisun lähelle ja nuuhkia sitä, mutta silloin Kisu oli sähissyt harmistuneena. Sunnuntaina kissat tekivät jo varovasti tuttavuutta ihmettelemällä toisiaan nenät vastakkain.

Vaikka Sanni yleensä pitää lajitovereidensa seurasta, viikonloppu kuitenkin väsytti sen. Kun pääsimme sunnuntaina kotiin, Sanni vain nukkui koko illan.


Toinen kuva on hieman vanhempi. Se kertoo, miten Sanni eräänä päivänä huomasi meillä käymässä olleen ystäväni rannekellosta heijastuvan valon. Kissa jahtasi valotäplää pitkin huonetta ja yritti innokkaasti tavoitella sitä silloinkin, kun valo osui kattoon. Saadessaan välillä täplän kiinni Sanni ei ymmärtänyt, miten se ei millään saanut otetta kohteestaan.

Lisäsin muuten taas pari uutta kuvaa Kuvat-osioon.

Kirjoitti milli | Kategorioissa Kaverit, Uudet kujeet, Valokuvia | I Can Has Comments? »