Kiristystä

Sannilla taitaa olla kevättä rinnassa, kun se on viime aikoina vaikuttanut pursuavan energiaa. Tämän tästä se naukuu leikkimään tai kuljettaa leluhuiskan jalkojeni juureen ja jää tuijottamaan odottavasti. Mikäli en tarpeeksi nopeasti lähde touhuamaan, se ottaa järeämmät keinot käyttöön. Kissa kiipeää suuren kukkaruukun reunalle ja sukeltaa sisään ruukkuun. Vain takatassut ja häntä näkyvät, kun kissa rapsuttaa multaa ympäriinsä. Välillä se nousee takaisin ruukun reunalle ja tarkistaa, joko minuun tuli vauhtia. Ellen vieläkään tartu leluhuiskaan, rapsuttaminen jatkuu.

Sanni ei koskaan yksin ollessaan koske olohuoneen suurimpaan viherkasviin, joten se on selvästi huomannut minulle aran paikan ja hyödyntää sitä häikäilemättömästi.

Pienempiä kasveja kannattelevan kukkatelineen siirsin olohuoneen ikkunan edestä hieman syrjemmälle ja kannoin raapimapuun ovenpielestä ikkunan luo. Uusi sijainti muutti raapimapuun paljon aiempaa kiinnostavammaksi. Sanni on onneksi ennenkin ymmärtänyt rakennelman idean ja teroittanut puuhun kynsiään (niin se tosin tekee sohvallekin - ja sivumennen sanoen sohvalle pisteet lemmikinkestävyydestä, sillä huonekalussa ei näy jälkeäkään). Kissa ei kuitenkaan ole halunnut oleilla raapimapuun tasoilla ja alimpana olevassa kolossa se ei ole varmaan käynytkään. Nyt Sanni viihtyy raapimapuussa, koska siitä pystyy hyvin seurailemaan naapuritalon katolla istuvia lintuja ja jonkin verran myös kadulla liikkuvia ihmisiä.