Sannista on tullut aamuvirkku, mikä ei ole hyvä asia. Heräsin tänä aamuna vartin yli viisi, koska kissa hyppäsi mahalleni ja halusi silityksiä. Aiempina aamuina Sanni on herätellyt minua hieman myöhemmin, mutta en pidä vartin yli kuuttakaan sopivana heräämisaikana. Kissan käytös on hellyyttävää, mutta ajankohtaa pitäisi siirtää vähintään parilla-kolmella tunnilla eteenpäin.

Useimmiten silittelen Sannia hetken aikaa ja nukahdan sitten uudelleen. Kissa ilmeisesti käy välillä jossakin muualla, sillä se tapaa loikata jonkin ajan kuluttua takaisin mahalleni. Sama toistuu siihen asti, että nousen sängystä. Katkonainen uni saa olon sekavaksi, joten ehkä olisi parempi oppia nousemaan kuudelta (hah).

Tai ehkä siinä käy näin:

Sanni ei suostunut syömään matolääkettä, ei sitten niin millään. Edes klassinen “sekoitetaan se ruuan sekaan” -temppu ei näytä toimivan kissalle samalla tapaa kuin koiralle. Nehän syövät mitä vain kun ensin sanoo “istu” ja perään “hyvä” kun tarjoaa makupalaa – olipa se sitten oikea makupala tai lääkettä.

Nyt söin pari nakkia iltapalaksi. Meinasi tulla kiire kun Sanni säntäsi apaijlle. Ennen sille ei ole kelvannut herkuista kuin kalkkunaleike, mutta nyt se katseli silmät kiiluen iltapalaani ja hotki tarjoamani maistiaiset. Ehkä se vielä oppii arvostamaan muitakin herkkuja, tosin sitten pitää pitää entistä parempaa huolta lautasesta.