Piilossa
Kissan kekseliäisyys ja uteliaisuus ovat rajattomia. Minulla oli tänään illalla keittiössä kaapinovi auki, joten Sanni käytti harvinaisen tilaisuuden hyväkseen ja sujahti sisään. Kohta se jatkoi matalan väliseinän yli roskakaappiin. Hetken oli hiljaista, mutta sitten alkoi kuulua epämääräistä rapinaa. Ehdin juuri nähdä, kun kissa katosi roskakaapin puolelta pienen reiän kautta edelleen jonnekin keittiön laatikoston taakse.
Siinä vaiheessa minua alkoi epäilyttää ja vedin aterinlaatikon kokonaan pois, sitten kauhalaatikon, sitten seuraavan laatikon ja vielä seuraavan. Kissaa ei näkynyt missään. Ihmettelyn ja kissittelyn jälkeen Sannin pää kurkisti laatikoston takaosasta, ylhäältä tiskipöydän kolosta.
Fiksu kissa arvasi, että yritän saada sen pois uudesta piilopaikastaan, joten jouduin tekemään töitä ennen kuin sain otteen Sannista. Ja kuten olen jo aiemmin todennut, Sanni on nopea oppimaan, mutta minulta kuluu kauemmin. Piiloleikkikin käytiin toiseen kertaan jo vartin kuluttua.
Kirjoitti milli | Kategorioissa Uudet kujeet | I Can Has Comments? »