Ensimmäinen kerta
En olisi uskonut, mutta tulipahan sitten koettua tämäkin: Sanni jätti ensimmäistä kertaa ulkoilun väliin. Yleensä meillä ulkoillaan vain ikkunalaudalla, mutta sinnekin Sannilla on usein niin kova hinku, että se naukuu kovaäänisesti tahtonsa ilmoille. Tai jos lähestynkään ikkunaa – suljettua tai avointa – kissa säntää välittömästi paikalle.
Tullessani tänään töistä Sanni halusi välittömästi ikkunalle ja ennen kuin ehdin pukea sille valjaita se ehti jo pitää pienen konsertin. Lopulta avoin ikkuna ei kuitenkaan houkutellut – kissa varmasti tunsi polttavan auringon liian kuumaksi, sillä se kääntyi kannoillaan ja häipyi paikalta. Tänään olikin niin helteistä, etten ihmettele.
Kirjoitti milli | Kategorioissa Menossa mukana | I Can Has Comments? »