Kissa hukassa

Kun tulin tänään kotiin, se ei tullut ovelle vastaan. Yleensä se aina tulee, mutta en kuitenkaan aivan heti alkanut etsiä sitä. Kun sitä ei näkynyt vielä hetken eikä kahdenkaan kuluttua, aloin huhuilla. Ei merkkiäkään.

Kävin läpi tavallisimmat paikat, joissa se viettää aikaansa. Se ei ollut makuuhuoneessa pienen vaatekaapin päällä. Se ei ollut keittiön kaapin päällä. Se ei ollut olohuoneen sohvalla eikä ikkunalaudalla eikä edes raapimapuun tunnelissa.

Seuraavaksi tutkin vähemmän todennäköiset paikat, mutta se ei ollut ainakaan sohvan takana. Hetken jo luulin kuulleeni jotakin sängyn alta, mutta ei se kuitenkaan ollut sielläkään.

Avasin ikkunan, mikä on yleensä takuuvarma houkutin, mutta tällä kertaa kikka ei toiminut.

Sitten minun piti jo siirtyä vaikeampiin paikkoihin, kuten makuuhuoneen suureen vaatekaappiin. Tarkastin kaapin hylly hyllyltä siltä varalta, että se olisi päässyt kaappiin, kun Sakari on hakenut vaatteitaan. Ei se ollut paitojen välissä.

Pian jouduin jo soittamaan Sakarille ja kysymään, missä Sanni oli, kun hän lähti kotoa. “Vaatekaapin päällä. Ei, odota, keittiössä syömässä sittenkin.”

No siitä tiedosta ei ollut apua. Oli koluttava ihan joka paikka.

Siellä se sitten oli, pienessä vaatekaapissa, kerällä alimmalla hyllyllä. Katseli sen näköisenä, että hei vaan, turhaan huolehdit – mukavastihan aika meni täälläkin.

En todellakaan tiedä, miten se sinne pääsi, koska kaappia ei ole avattu koko päivänä ja oven edessä oli käsityöpussi. Ovet olivat tiukasti kiinni.

Hyvä, että löytyi.