Kävimme tosiaan tuossa jokin aika sitten taas reissussa ja tapasin parhaat kaverini. Tässä on meistä pari kuvaa.

Sää oli matkan aikana niin hyvä, että tuota Sasua ei valitettavasti kauheasti näkynyt. Olisin mielelläni juossut sen perässä ulkona, mutta Sasun retket ovat minulle turhan pitkiä.

Brennalla oli paljon aikaa leikkiä kanssani (välillä sillä oli jopa vähän liikaa energiaa). Riehuimme vähän, ja kun alkoi väsyttää, otimme yhdessä päiväunet. Koiran vesikuppi on sen verran suuri, että siitä riitti aina minullekin, mutta Brennan ruokiin en koskenut. Koiravintiö ehti kuitenkin pari kertaa lipaista isolla kielellään minun ruokani vatsaansa. Se ahmaisi yhdellä nielaisulla sellaisen annoksen, josta minulle riittää kahteen ruokailuun. Onneksi sain aina uuden annoksen.

Kaikkea sitä joutui nuorempana kokemaan. Tämä video on jo vuoden vanha, mutta sen julkistaminen viivästyi, koska tapaus on hieman nolo. Haluan korostaa, että en puuttunut kuvanauhan tapahtumiin, koska halusin olla kohtelias vierailuni emäntänä toimineelle koiralle. Yritin olla välittämättä koirasta, koska se oli vielä tuollainen yli-innokas juniori.

Nykyään olemme hyviä ystäviä ja riehumme yhdessä, mutta tarvittaessa kyllä näytän koiralle, kuka leikeissämme on pomo. Todellakin näytän! Olen koulutuksen tuloksiin erittäin tyytyväinen, hihi.

sanni_vs_brenna.flv

Sannilla oli rankka viikonloppu.

Perjantaiaamuna talomme pihalta alkoi kuulua sietämätön meteli, kun pihaa kunnostavan rakennusyrityksen miehet hakkasivat jonkinlaisella traktoriin(?) liitetyllä koneella maata talon seinustalla. Hajottivat kuulemma jonkinlaista maanalaista bunkkeria. Taloa tärisyttävät ja pitkin talonrakenteita kaikuneet iskut jatkuivat aikaisesta aamusta melko myöhäiseen iltaan saakka. Sanni vietti suurimman osan päivästä sohvan takana eikä, ressukka, pystynyt syömään edes herkkunappeja. Työmiehet pitivät pari kertaa päivän aikana tauon ja silloin kissa harkitsi esiin tulemista. Se asteli hyvin hiljaa sohvan reunalle ja pysähtyi kuuntelemaan. Juuri, kun kissa uskalsi astella peremmällä huoneeseen, kovaääniset työt jatkuivat ja Sanni syöksyi takaisin piilopaikkaansa.
Lauantain ja osan sunnuntaita olimme pois kotoa. Sannin otti luokseen tuttavamme, jolla itselläänkin on kissa. Aluksi toinen kissa oli kuulemma sähissyt Sannille. Sanni oli siksi ollut varuillaan ja tutkinut varovasti uutta ympäristöä. Totuttuaan paikkaan se ei enää jaksanut välittää itseään pienemmän kissan sähinöistä ja pikkuhiljaa myös “Kisu” hieman mukautui tilanteeseen. Silti vielä sunnuntaina huomasi, että Sanni ja Kisu pitivät toisiaan sen verran silmällä, että tiesivät koko ajan, missä toinen on.

Viikonlopun aikana Sanni oli useita kertoja yrittänyt päästä Kisun lähelle ja nuuhkia sitä, mutta silloin Kisu oli sähissyt harmistuneena. Sunnuntaina kissat tekivät jo varovasti tuttavuutta ihmettelemällä toisiaan nenät vastakkain.

Vaikka Sanni yleensä pitää lajitovereidensa seurasta, viikonloppu kuitenkin väsytti sen. Kun pääsimme sunnuntaina kotiin, Sanni vain nukkui koko illan.

Toinen kuva on hieman vanhempi. Se kertoo, miten Sanni eräänä päivänä huomasi meillä käymässä olleen ystäväni rannekellosta heijastuvan valon. Kissa jahtasi valotäplää pitkin huonetta ja yritti innokkaasti tavoitella sitä silloinkin, kun valo osui kattoon. Saadessaan välillä täplän kiinni Sanni ei ymmärtänyt, miten se ei millään saanut otetta kohteestaan.

Lisäsin muuten taas pari uutta kuvaa Kuvat-osioon.

Minä vaan kysyn millä ihmeellä nämä vintiöt on saatu tuollaiseen vauhtiin? Kyllähän meilläkin tungetaan jokaiseen mahdolliseen laatikkoon, mutta ei ihan noin kovalla innolla.

Saimme Sannin kanssa jouluaatonaattona liput päivän viimeiseen junaan. Lipunmyyjä totesi, että lemmikkipaikkoja oli vapaana enää muutama kappale ja vain siinä yhdessä junassa.

Matkan aikana Sanni ei saanut nukuttua, koska se oli liian utelias junanvaunun tapahtumista ja tarpeeksi rohkea lähteäkseen seikkailemaan. Kissa pyöri lattialla istuimeni ympärillä, sai osakseen ihastelua ja ehti tutustua kahteen koiraan. Toinen koirista oli tottunut kissoihin, eikä se siksi välittänyt Sannista paljoakaan. Toinen oli vasta kolmen kuukauden ikäinen pentu ja niin innoissaan kaikesta, ettei se jaksanut keskittyä Sanniin kuin muutaman nopean nuuhkaisun verran.

Perillä Sanni on ollut yhtä ihastunut Sasu-kissaan kuin aina ennenkin. Missä Sasu, siellä Sanni. Ystävyyttä tosin rajoittaa se, ettei Sanni pääse ulos kuin jonkun sylissä. Kesäisin kissaa on talutettu valjaissa pitkin pihaa, mutta nyt en viitsi päästää sitä rapaamaan itseään. Ei Sanni tosin ole muuta kaivannutkaan, vaan on ollut tyytyväinen päästyään muutaman kerran päivässä verannalle seuraamaan ulkomaailman ihmeitä.

Sisällä joulukuusi on edelleen pystyssä ja itse asiassa täysin koskematon. Sannilla on tainnut olla sen verran paljon kaikkea muuta tekemistä, etteivät tylsät kuusenpallot ole kiinnostaneet sitä.

Brenna-koira mielellään nuolisi Sannia ja juoksisi kissan kanssa ympäriinsä. Sanni ei oikein arvosta hyviä aikeita - ei arvostanut varsinkaan sillä kerralla, kun Brenna leikistä innostuneena rojahti makaamaan kissan päälle. Sanni ei puolustautuessaan yleensä käy koiran kimppuun, vaan joko melko hellästi taputtelee koiraa nenälle tai pakenee jonnekin koiran ulottumattomiin. Tosipaikan tullen kissa etsii koiran korvan (koira tosin arvaa, mitä tuleman pitää ja yrittää painaa korvat tiukasti taakse) ja näykkäisee, jolloin koira ymmärtää yskän ja perääntyy hetkeksi. Toisinaan Brenna ja Sanni kyllä nukkuvat sopuisasti nenät vastakkain.