Näin jotain, joka varmasti olisi Sannin joululahjatoivelistalla, jos kissa sellaisen laatisi. Verkkokauppa.com kehuu, että “Cat Playhouse – Fire Engine – leikkilaatikko kissalle. Cat Playhouse on hulvattoman hauska leikkilaatikko kissoille.”

Mainospuhetta, mutta kyllä Sanni tuollaisesta pitäisi. Tällä hetkellä meillä on keittiön lattialla uuden mikromme pahvilaatikko kissaa varten. Paloauto olisi varmasti kymmenen kertaa kovempi juttu.

Valikoimassa olisi tosin myös lentokone ja tankki…

Sanni sai uuden raapimapuun – pääasiassa siksi, kun “halavalla sai”. Tosin vanhan raapimapuun naruosat alkavat olla jo aika kulutettuja. Ainakin vielä tässä vaiheessa, kun uusi teline on kymmenenä osana olohuoneen lattialla, Sannia kiinnostaa kovasti. Kissan pää pilkistää vuorotellen joka kolosesta. Saas nähdä, miten käy, kun raapimapuu on valmis. Kuten jo aiemmin nähtiin, ainakin sijoittelu täytyy miettiä tarkasti.

Tässä eräänä päivänä, kun olin lähdössä kotoa, löysin kengästäni leluhiiren. Laitoin lelun eteisen lattialle, kengän jalkaan ja lähdin. Tullessani kotiin hiiri oli edelleen samassa paikassa, mutta seuraavana päivänä se kurkisteli toisesta kengästä. Olen luullut, etteivät vanhat (silmättömät, korvattomat, hännättömät, lähes karvattomatkin) hiiret enää kiinnosta Sannia, mutta tuskin lelut itsestäänkään piiloutuvat.

Yksinkertaiset lelut osoittautuivat jälleen parhaaksi. Sanni istui eilen seuraamassa mukissani lilluvaa teepussia. Kun nostin pussin lautaselle, kissa astui lähemmäs. Varovasti se kokeili teepussia tassullaan muutaman kerran. Pian se tökki pussin lautasen reunan yli ja edestakaisin pöydällä.

Sanni tapaa pudottaa tavaroita lattialle hivuttamalla niitä pikkuhiljaa kohti pöydän/sohvan/minkä tahansa tason reunaa. Teepussi koki saman kohtalon ja tippui alas. Kissa hyppäsi perässä ja jatkoi pussilla leikkimistä lattialla. Välillä kissa jopa otti pussin suuhunsa, ravisteli päätään ja heitti pussi sivuun. Leikki loppui, kun Sanni lopulta kyllästyi touhuun ja häipyi.

Nyt kissa makaa vieressä ja tuijottaa silmät suurina. Häntä heiluu vilkkaasti, joten taitaa olla paras lopettaa kirjoittaminen. Lopuksi kuitenkin vielä kuva, joka osoittaa, että kaikkialle on aivan pakko päästä seikkailemaan.

Sannilla taitaa olla kevättä rinnassa, kun se on viime aikoina vaikuttanut pursuavan energiaa. Tämän tästä se naukuu leikkimään tai kuljettaa leluhuiskan jalkojeni juureen ja jää tuijottamaan odottavasti. Mikäli en tarpeeksi nopeasti lähde touhuamaan, se ottaa järeämmät keinot käyttöön. Kissa kiipeää suuren kukkaruukun reunalle ja sukeltaa sisään ruukkuun. Vain takatassut ja häntä näkyvät, kun kissa rapsuttaa multaa ympäriinsä. Välillä se nousee takaisin ruukun reunalle ja tarkistaa, joko minuun tuli vauhtia. Ellen vieläkään tartu leluhuiskaan, rapsuttaminen jatkuu.

Sanni ei koskaan yksin ollessaan koske olohuoneen suurimpaan viherkasviin, joten se on selvästi huomannut minulle aran paikan ja hyödyntää sitä häikäilemättömästi.

Pienempiä kasveja kannattelevan kukkatelineen siirsin olohuoneen ikkunan edestä hieman syrjemmälle ja kannoin raapimapuun ovenpielestä ikkunan luo. Uusi sijainti muutti raapimapuun paljon aiempaa kiinnostavammaksi. Sanni on onneksi ennenkin ymmärtänyt rakennelman idean ja teroittanut puuhun kynsiään (niin se tosin tekee sohvallekin – ja sivumennen sanoen sohvalle pisteet lemmikinkestävyydestä, sillä huonekalussa ei näy jälkeäkään). Kissa ei kuitenkaan ole halunnut oleilla raapimapuun tasoilla ja alimpana olevassa kolossa se ei ole varmaan käynytkään. Nyt Sanni viihtyy raapimapuussa, koska siitä pystyy hyvin seurailemaan naapuritalon katolla istuvia lintuja ja jonkin verran myös kadulla liikkuvia ihmisiä.