Olemme Sannin kanssa jälleen matkalla. Tullessamme perille se kiersi talon huoneet ja tutki paikat. Aika nopeasti kissa totesi, että olemme olleet täällä aiemminkin, eikä sisällä ole mitään uutta nähtävää.

Sanni muisti, mistä pääsee ulos, ja pian se oli naukumassa ovella.

Puin kissalle valjaat ja lähdimme seikkailemaan pihalle. Pari kertaa kissa painui matalaksi ja venyi pituutta ainakin puolella. Hievahtamatta se tuijotti kohdettaan - risua, halonhakkuussa syntynyttä puunkappaletta tai muuta yhtä jännittävää.

Kun Sanni oli todennut, että tutkimuskohde on täysin vaaraton, meno jatkui. Kissa paineli häntä heiluen, silmät suurina ja korvat ja pää pystyssä ympäri pihaa. Minä yritin pysyä perässä.

Tässä on muutama kuva minun ja Sannin viimeisimmältä junamatkalta. Sanni on jo kokenut ja todella reipas matkustaja.

Kun se oli pentu, tapasin ottaa kissan junassa syliini ja heittää sen päälle paidan turvaksi. Sanni yleensä nukkui suojaisessa paikassaan koko matkan tai korkeintaan se vaihtoi asentoa pari kertaa.

Nykyään Sanni valtaa mielellään oman istuimen, jos viereinen paikka sattuu olemaan vapaana. Joskus kissa uteliaisuuttaan haluaisi lähteä vaeltelemaan, mutta viimeksi se makoili koko matkan rauhassa omalla paikallaan.

Myös kuvat-osioon tuli pari uutta kuvaa piilopaikasta jääkaapin päällä.

Sannista on tullut aamuvirkku, mikä ei ole hyvä asia. Heräsin tänä aamuna vartin yli viisi, koska kissa hyppäsi mahalleni ja halusi silityksiä. Aiempina aamuina Sanni on herätellyt minua hieman myöhemmin, mutta en pidä vartin yli kuuttakaan sopivana heräämisaikana. Kissan käytös on hellyyttävää, mutta ajankohtaa pitäisi siirtää vähintään parilla-kolmella tunnilla eteenpäin.

Useimmiten silittelen Sannia hetken aikaa ja nukahdan sitten uudelleen. Kissa ilmeisesti käy välillä jossakin muualla, sillä se tapaa loikata jonkin ajan kuluttua takaisin mahalleni. Sama toistuu siihen asti, että nousen sängystä. Katkonainen uni saa olon sekavaksi, joten ehkä olisi parempi oppia nousemaan kuudelta (hah).

Tai ehkä siinä käy näin:

Sannilla taitaa olla kevättä rinnassa, kun se on viime aikoina vaikuttanut pursuavan energiaa. Tämän tästä se naukuu leikkimään tai kuljettaa leluhuiskan jalkojeni juureen ja jää tuijottamaan odottavasti. Mikäli en tarpeeksi nopeasti lähde touhuamaan, se ottaa järeämmät keinot käyttöön. Kissa kiipeää suuren kukkaruukun reunalle ja sukeltaa sisään ruukkuun. Vain takatassut ja häntä näkyvät, kun kissa rapsuttaa multaa ympäriinsä. Välillä se nousee takaisin ruukun reunalle ja tarkistaa, joko minuun tuli vauhtia. Ellen vieläkään tartu leluhuiskaan, rapsuttaminen jatkuu.

Sanni ei koskaan yksin ollessaan koske olohuoneen suurimpaan viherkasviin, joten se on selvästi huomannut minulle aran paikan ja hyödyntää sitä häikäilemättömästi.

Pienempiä kasveja kannattelevan kukkatelineen siirsin olohuoneen ikkunan edestä hieman syrjemmälle ja kannoin raapimapuun ovenpielestä ikkunan luo. Uusi sijainti muutti raapimapuun paljon aiempaa kiinnostavammaksi. Sanni on onneksi ennenkin ymmärtänyt rakennelman idean ja teroittanut puuhun kynsiään (niin se tosin tekee sohvallekin - ja sivumennen sanoen sohvalle pisteet lemmikinkestävyydestä, sillä huonekalussa ei näy jälkeäkään). Kissa ei kuitenkaan ole halunnut oleilla raapimapuun tasoilla ja alimpana olevassa kolossa se ei ole varmaan käynytkään. Nyt Sanni viihtyy raapimapuussa, koska siitä pystyy hyvin seurailemaan naapuritalon katolla istuvia lintuja ja jonkin verran myös kadulla liikkuvia ihmisiä.