Kissan kanssa on tullut istuttua monta monituista kertaa junassa. Eräällä kerralla, kun lemmikkivaunu oli melkein tyhjä, levitin Sannin pyyhkeen vieressäni olevalle istuimelle ja kissa meni pyyhkeelle makoilemaan. Ja tunnustan, ei ollut ensimmäinen kerta.

Pian konduktööri tuli tarkistamaan liput. Mies totesi, että hänen puolestaan kissa saa olla paikallaan – varsinkin, kun penkin suojana on pyyhe… mutta..! Kuulemma, jos tarkastaja tulee, omalla penkillä makaavasta kissasta pitää maksaa ihmisen hinta. Siis täh? Lähes tyhjässä vaunussa pitäisi istua kuin sillit purkissa?

Uudelleen äimistyin, kun konduktööri vielä selitteli pahoitellen, että tällaiseen päätökseen on tultu, koska Etelä-Suomessa käyttäydytään kuten käyttäydytään. Mitä hyvänen aika siellä tapahtuu?

Yllättävä veto sisäkissalta, onneksi hihnan päässä ei kovin ylös päässyt.

Sinällään positiivista että Sanni tiesi missä ne omat kaverit ovat kun on kuitenkin kuukauden nukkunut toisaalla koiran ja parin kissan kanssa.

Sanni muisti, mistä pääsee ulos, ja pian se oli naukumassa ovella.

Puin kissalle valjaat ja lähdimme seikkailemaan pihalle. Pari kertaa kissa painui matalaksi ja venyi pituutta ainakin puolella. Hievahtamatta se tuijotti kohdettaan – risua, halonhakkuussa syntynyttä puunkappaletta tai muuta yhtä jännittävää.

Kun Sanni oli todennut, että tutkimuskohde on täysin vaaraton, meno jatkui. Kissa paineli häntä heiluen, silmät suurina ja korvat ja pää pystyssä ympäri pihaa. Minä yritin pysyä perässä.

Sää oli matkan aikana niin hyvä, että tuota Sasua ei valitettavasti kauheasti näkynyt. Olisin mielelläni juossut sen perässä ulkona, mutta Sasun retket ovat minulle turhan pitkiä.

Brennalla oli paljon aikaa leikkiä kanssani (välillä sillä oli jopa vähän liikaa energiaa). Riehuimme vähän, ja kun alkoi väsyttää, otimme yhdessä päiväunet. Koiran vesikuppi on sen verran suuri, että siitä riitti aina minullekin, mutta Brennan ruokiin en koskenut. Koiravintiö ehti kuitenkin pari kertaa lipaista isolla kielellään minun ruokani vatsaansa. Se ahmaisi yhdellä nielaisulla sellaisen annoksen, josta minulle riittää kahteen ruokailuun. Onneksi sain aina uuden annoksen.

Kun se oli pentu, tapasin ottaa kissan junassa syliini ja heittää sen päälle paidan turvaksi. Sanni yleensä nukkui suojaisessa paikassaan koko matkan tai korkeintaan se vaihtoi asentoa pari kertaa.

Nykyään Sanni valtaa mielellään oman istuimen, jos viereinen paikka sattuu olemaan vapaana. Joskus kissa uteliaisuuttaan haluaisi lähteä vaeltelemaan, mutta viimeksi se makoili koko matkan rauhassa omalla paikallaan.

Perillä Sanni teki ensin laajan ja perusteellisen tutkimuskierroksen ja etsi talosta mielestään parhaat paikat – toisin sanoen korkeimmat. Maatessaan parvelle johtavien portaiden yläpäässä se huomasi katonrajaan asetetun täytetyn näädän. Kissa kurkki näätää pää pitkällä puolelta ja toiselta, se tuijotti ja tarkkaili, mitä tuo toinen otus mahtaisi tehdä. Kun mitään ei kuitenkaan tapahtunut, eikä Sanni päässyt kiipeilemään näädän luokse, kissa antoi asian olla.

Vähän myöhemmin Sanni huomasi erään kaapin päällä ylväänä seisovan täytetyn korpin. Kaapin vieressä oli työpöytä, ja kissa kävi aina välillä pöydän reunalla mittailemassa välimatkaa. Sannista huomaa, milloin se aikoo hypätä, sillä se nousee istumaan takatassujensa päälle ja sen takapuoli alkaa heilua. Sen vuoksi osasin ennakoida kissan aikeet ja nostin sen kerta toisensa jälkeen pois pöydältä. Lopulta Sanni tietenkin keksi hetken, jolloin kukaan ei osannut olla varuillaan, ja pomppasi tarkasti ja siististi korpin viereen.

Olin olettanut, että kun kissa pääsee linnun kimppuun, seurauksena on sulkasato. Näin jo mielessäni lattialle kopsahtaneen korpin, joka on menettänyt puolet sulistaan. Painiottelussa irronneet sulat ovat levinneet huoneen lattialle ja niiden päällä istuu voitonriemuinen kissa. Mitään sellaista ei kuitenkaan tapahtunut. Sanni istui kiltisti korpin vieressä kaapin päällä ja tutki lintua, mutta ei koskenut siihen. Nähtyään tarpeeksi kissa hyppäsi itse lattialle.

Kotimatkan teimme bussilla. Sanni ei ollut koskaan aiemmin ollut bussissa, joten en ollut varma, miten se suhtautuisi – etenkään hankalan menomatkan jälkeen. Kissa oli tavalliseen tapaansa erittäin utelias. Sanni oli nukkunut aiemmin päivällä vain hetken aikaa, joten sitä väsytti todella paljon. Uteliaisuus vei silti voiton unista. Painoin penkkini takaviistoon ja yritin rauhoitella kissan nukahtamaan vatsani päälle. Hetkittäin se makailikin rauhassa ja antoi silmiensä lupsahdella kiinni. Välillä sen kuitenkin oli päästävä kurkkimaan bussin käytävällä eteen ja taakse, ettei mitään kiinnostavaa vain olisi tapahtumassa juuri sillä hetkellä ja aivan sen nenän edessä. Todettuaan, että kaikki oli rauhallista, Sanni palasi jälleen hetkeksi syliini ja sulki silmänsä. Samaa uneliasta tarkkailua jatkui koko matkan ajan, ja kissa uskalsi nukahtaa vasta kotona.