Ehkäpä muutama sananen valjaista. Pentuna Sanni käytti marketista ostettuja, aivan tavallisia, alle kymmenen euron hintaisia valjaita. Sellaiset kuitenkin kiristävät eläimen kaulaa ja vaikeuttavat hengittämistä, kun eläin innostuu ja vetää eteenpäin.

Sain vinkin Aatu-valjaista ja tilasin yhdet. Aatussa on todella näppärät lukot ja kissaa voi vaikka roikottaa valjaista, eikä sillä silti vaikuta olevan epämukava olo.

Aatuja olisi kissan kokoisenakin, mutta valitsin hieman leveämmästä nauhasta valmistetut eli villakoiran koon. En tiedä, onko kokoerolla mitään merkitystä, mutta pidän reilumpaa mallia hyvänä Sannille. Toisaalta olisin varmaan aivan yhtä tyytyväinen kissojen malliin.

Valjaisiin olisi voinut tilata yhteensointuvan talutushihnan. Se olisi toki ollut tyylikästä, mutta ainakin toistaiseksi meille kelpaa noin kahden euron hintainen, musta talutin.

Hermostuin jälleen kerran VR:ään.

Lähdimme Sannin kanssa matkalle sunnuntaina iltapäivällä. En ollut ostanut lippuja etukäteen, koska en ollut varma, millä junalla matkustaisimme. En myöskään uskonut, että juna olisi täynnä, mutta olipa vain. Lipunmyyjä kehotti minua seisomaan matkan ajan lemmikkivaunussa, koska eläimen kanssa ei saa liikkua muualla junassa.

Tähän asti olin kohautellut olkiani ja ajatellut, että minkäs tilanteelle mahtaa. Raivostuin tosissani vasta noustessani junaan: täydessä lemmikkivaunussa oli yksi (1) koira.

Minkä ihmeen takia VR myy yhtä lukuunottamatta kaikki lemmikkiosaston paikat ihmisille, joilla ei ole eläintä mukana? Olisiko pari muuta paikkaa millään voitu varata niiden varsinaiseen käyttötarkoitukseen? Jos lemmikinomistajia ei olisi tullut, jotkut muut olisivat voineet istua vapailla paikoilla ilman paikkalippua.

Ilman lemmikkiä matkustavat voivat etsiä vapaan paikan mistä tahansa vaunusta tai istua vaikka koko matkan ravintolavaunussa. Kissan kanssa olin sidottu istumaan määrätyssä vaununpuolikkaassa, paitsi ettei vapaita istumapaikkoja ollut ja istuimme oviaukossa lattialla. Ihmisiä kulki ohitsemme jatkuvasti ja vaunujen väliköstä, aivan meidän vierestämme, kuuluva räminä ja kolke pelotti Sannia.

Jotain hyvääkin tapauksessa oli, sillä eräs nuori mies kehotti minua istumaan hänen paikallaan sillä aikaa, kun hän itse käy ravintolavaunussa. Kiitokset tuolle miehelle. Kukaan muu vaunun matkustajista ei viitsinyt tehdä samaa.

Minulle ja Sannille saattaa käydä hieman köpelösti tämän joulun liikenteessä. En ole ollut varma, millä junalla yritämme päästä joulunviettoon, joten lipun ostaminen on tänäkin vuonna venynyt turhan pitkälle.

Eilen lemmikkipaikkoja oli vielä vapaana kaikissa muissa junissa paitsi meille parhaassa vaihtoehdossa. Tänä iltana VR:n nettipalvelu ei lupaa lemmikille paikkaa enää mistään sunnuntain junasta. Saapa nähdä, mihin tässä joudutaan. Istumme varmaan lemmikkivaunun lattialla, kun ei kissan kanssa voi ravintolavaunussakaan notkua.

Olin tänä aamuna hereillä jo puoli yhdeksän aikaan, mutta en vielä ollut ehtinyt nousta ylös sängystä, kun olohuoneesta kuului hirvittävä kolina ja lopuksi lasin helinää. Pomppasin ylös ja kiirehdin katsomaan, mitä oli tapahtunut. Mielessä pyöri kuva lattialle pirstaloituneesta Aalto-maljakosta. Olohuoneessa näytti kuitenkin olevan kaikki kohdallaan. Vasta sohvan käsinojan takaa paljastui palasiksi hajonnut taulun kehys.

En tiedä, missä Sanni oli taas seikkaillut, miten aiheuttanut kolinan tai miten kissa oli saanut lattialla kirjahyllyä vasten nojanneen kehyksen rikki. Onneksi tällä(kään) kertaa ei hajonnut mitään arvokkaampaa. Tähän mennessä Sannin aihettamat tuhot ovat kaikkiaan olleet hyvin vähäisiä sekä tavaran määrässä että rahallisesti. Muutaman viherkasvin kuolemassa Sannilla on ollut tassunsa pelissä - samalla on hajonnut myös muutama kukkaruukku - ja kotiteatterisarjan muutaman euron hintainen johdonpätkä meni vaihtoon kissan pureskeltua sitä pentuna.

Kirjoitan Sanni-blogia, jotta saisin edes osan kissan päivittäisistä toilailuista muistiin. Yksin ollessaan Sanni taitaa nukkua suuren osan ajasta, sillä tullessamme kotiin kissa yleensä saapuu tervehtimään venytellen, haukotellen ja silmiään siristellen. Jossain välissä se kuitenkin ehtii harjoitella temppujaan, ja energinen sisäkissa todella keksii monenmoista.

Aloitan bloggaamisen myös teidän vuoksenne, jotka aidosti kiinnostuineina kyselette Sannin kuulumisia. Jokunen valokuvakin tekstien joukkoon päätynee, vaikka kuvia on tähän asti koottu toisaalle.