Sanni

salongin pieni tiikeri

Unelmakämppä

Torstai 9. Lokakuuta 2008 kello 19:12

Mamma katseli tuollaisia valokuvia ja yritin kovasti selittää sille, että todella arvostaisin japanilaisten sisustusratkaisuja tooosi paljon. Kuvissa olevassa asunnossa olisi mahtavaa riehua ja seikkailla, oi pojat. Oon kuullut myös joistakin lajini edustajista, joilla on kokonainen oma huone, wooou!

Noh, mamma oli tylsä ja mutisi jotakin rahasta.  Vaikuttaa pahasti siltä, että joudun tyytymään meillä oleviin nykyisiin kalusteisiin. Onneksi mulla riittää mielikuvitusta ja pääsen kiipeämään ihan jokaisen kaapin päälle. Ja kiipeänkin, haha!

Eilen sain sentään uuden lelun. Mamma kävi jossain Hulluilla päivillä ja toi mulle tikun, jonka päässä on helisevä pallo ja karvahäntä. Ainakaan valokuvissa japanilaisserkuilla ei ollut sellaista.

ps. Musta koitettiin saada valokuvaa uuden tikun kanssa, mutta huijasin ja lähdin aina pois, kun kamera oli esillä. Ymmärrättehän: oli turkki pesemättä, joten en kehdannut esiintyä julkisesti. Julkaisen sitten taas kuvia, kun joku otos onnistuu hyvin.

Kirjoitti Sanni | Kategorioissa Sekalaista | I has (2) comments »

Vähän vähemmän kohinaa

Maanantai 22. Syyskuuta 2008 kello 00:47

Meillä täällä kotona kameran salamavalo räpsyy vähän liiankin usein. Ei sillä ettenkö pitäisi poseeraamisesta, mutta kyllä liika on aina liikaa. Ja välillä vähän tuntuu siltä, että ottavat tahallaan kuvia kun en ole edustavimmillaan. Tai muka “pahanteossa”, pah! Sitten taas välillä kun oikein poseeraamalla poseeraat, niin jälki on varsin painokelvotonta. Hyvä esimerkki oli se vanha yläkuva, sehän oli laadullisesti todella ala-arvoinen, kamerakännykällä otettu.

Onneksi Taskinen vinkkasi Neat Image nimisen ohjelman, joka auttaa liialliseen kohinaan. Ero on kyllä huomattava. Tuo nörtimpi kuvaaja saa siihen tutustua jossain vaiheessa enemmän niin tällaisilta fiaskoilta säästytään jatkossa. Katsokaa nyt tuotakin eroa pelkästään automaattiasetuksilla.

Kirjoitti Sanni | Kategorioissa Sekalaista | I has 1 comment »

Ulkoiluvarusteet

Torstai 24. Heinäkuuta 2008 kello 17:49

Ehkäpä muutama sananen valjaista. Pentuna Sanni käytti marketista ostettuja, aivan tavallisia, alle kymmenen euron hintaisia valjaita. Sellaiset kuitenkin kiristävät eläimen kaulaa ja vaikeuttavat hengittämistä, kun eläin innostuu ja vetää eteenpäin.

Sain vinkin Aatu-valjaista ja tilasin yhdet. Aatussa on todella näppärät lukot ja kissaa voi vaikka roikottaa valjaista, eikä sillä silti vaikuta olevan epämukava olo.

Aatuja olisi kissan kokoisenakin, mutta valitsin hieman leveämmästä nauhasta valmistetut eli villakoiran koon. En tiedä, onko kokoerolla mitään merkitystä, mutta pidän reilumpaa mallia hyvänä Sannille. Toisaalta olisin varmaan aivan yhtä tyytyväinen kissojen malliin.

Valjaisiin olisi voinut tilata yhteensointuvan talutushihnan. Se olisi toki ollut tyylikästä, mutta ainakin toistaiseksi meille kelpaa noin kahden euron hintainen, musta talutin.

Kirjoitti Milli | Kategorioissa Sekalaista | I has 1 comment »

Kissan kanssa junassa

Torstai 22. Toukokuuta 2008 kello 13:20

Hermostuin jälleen kerran VR:ään.

Lähdimme Sannin kanssa matkalle sunnuntaina iltapäivällä. En ollut ostanut lippuja etukäteen, koska en ollut varma, millä junalla matkustaisimme. En myöskään uskonut, että juna olisi täynnä, mutta olipa vain. Lipunmyyjä kehotti minua seisomaan matkan ajan lemmikkivaunussa, koska eläimen kanssa ei saa liikkua muualla junassa.

Tähän asti olin kohautellut olkiani ja ajatellut, että minkäs tilanteelle mahtaa. Raivostuin tosissani vasta noustessani junaan: täydessä lemmikkivaunussa oli yksi (1) koira.

Minkä ihmeen takia VR myy yhtä lukuunottamatta kaikki lemmikkiosaston paikat ihmisille, joilla ei ole eläintä mukana? Olisiko pari muuta paikkaa millään voitu varata niiden varsinaiseen käyttötarkoitukseen? Jos lemmikinomistajia ei olisi tullut, jotkut muut olisivat voineet istua vapailla paikoilla ilman paikkalippua.

Ilman lemmikkiä matkustavat voivat etsiä vapaan paikan mistä tahansa vaunusta tai istua vaikka koko matkan ravintolavaunussa. Kissan kanssa olin sidottu istumaan määrätyssä vaununpuolikkaassa, paitsi ettei vapaita istumapaikkoja ollut ja istuimme oviaukossa lattialla. Ihmisiä kulki ohitsemme jatkuvasti ja vaunujen väliköstä, aivan meidän vierestämme, kuuluva räminä ja kolke pelotti Sannia.

Jotain hyvääkin tapauksessa oli, sillä eräs nuori mies kehotti minua istumaan hänen paikallaan sillä aikaa, kun hän itse käy ravintolavaunussa. Kiitokset tuolle miehelle. Kukaan muu vaunun matkustajista ei viitsinyt tehdä samaa.

Kirjoitti Milli | Kategorioissa Sekalaista | I Can Has Comments? »

Ingen vinst

Lauantai 22. Joulukuuta 2007 kello 23:18

Minulle ja Sannille saattaa käydä hieman köpelösti tämän joulun liikenteessä. En ole ollut varma, millä junalla yritämme päästä joulunviettoon, joten lipun ostaminen on tänäkin vuonna venynyt turhan pitkälle.

Eilen lemmikkipaikkoja oli vielä vapaana kaikissa muissa junissa paitsi meille parhaassa vaihtoehdossa. Tänä iltana VR:n nettipalvelu ei lupaa lemmikille paikkaa enää mistään sunnuntain junasta. Saapa nähdä, mihin tässä joudutaan. Istumme varmaan lemmikkivaunun lattialla, kun ei kissan kanssa voi ravintolavaunussakaan notkua.

Kirjoitti Milli | Kategorioissa Sekalaista | I Can Has Comments? »

« Edelliset Seuraavat »