Sanni

salongin pieni tiikeri

Virrat täysillä

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009 kello 22:47

Puussa Kävimme viikonloppuna Virroilla ja Sanni pääsi vaihteeksi ulkoilemaan moneen otteeseen. Hämmästyttävin hetki oli, kun se kesken juoksemisen lähti kipuamaan puuhun.

Yllättävä veto sisäkissalta, onneksi hihnan päässä ei kovin ylös päässyt.

Kirjoitti sakari | Kategorioissa Reissussa, Uudet kujeet, Valokuvia | I Can Has Comments? »

Piilo

perjantai 8. toukokuuta 2009 kello 15:25

Eräänä iltana tällä viikolla en löytänyt Sannia, kun olin menossa nukkumaan. Kuulin olohuoneessa pientä rapinaa, mutta en pystynyt paikallistamaan sitä. Kiersin ympyrää, tutkin mielestäni kaikki kolot ja huhuilin kissaa. Löysin Sannin vihdoin, kun korvat paljastivat sen: se oli kirjahyllyssä. Kissa oli ujuttautunut pienestä raosta kirjojen ja kirjahyllyn takalevyn väliin ja katseli touhuani uteliaana.

Kirjoitti milli | Kategorioissa Uudet kujeet | I Can Has Comments? »

I Can Has Fame

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009 kello 23:24

Otimme taannoin Hyssestä (joka juuri sai uuden kaverin) mallia ja pistin yhden kuvan I Can Has Cheezburgeriin. Emme päässeet etusivulle, mutta kuvasta tehtiin 77 “todella hauskaa” tekstiväännöstä.

Pari viikkoa sitten saimme ICHC:ltä mailia – Sannin kuvalle kysyttiin käyttöoikeutta seuraavaan kirjaan. Ja totta kai vastasin myönteisesti. Tämän jälkeen lupalomaketta ei kuulunut ja olin varma ettemme sittenkään päässeet lisäkarsinnasta läpi.

Mutta sitten tuli uudelleen postia, että miksemme palauttaneet lomaketta koska he niin kovasti haluaisivat kuvan mukaan. Nyt on sitten kaikki muodollisuudet hoidettu ja innolla odotamme tulevaa kirjaa, jonka aikataulusta ei vielä ollut tarkkaa päivää.

Kirjoitti sakari | Kategorioissa Uudet kujeet, Valokuvia | I Can Has Comments? »

Touhutiina

perjantai 27. maaliskuuta 2009 kello 13:56

Sanni on toimelias kissa, joka kyllä keksii itselleen touhuamista, jos mitään ei muuten tapahdu. Tänä aamuna nousin sängystä kummallisen äänen vuoksi. Selvisi, että Sanni oli aloittanut päivän pureskelemalla jumppamaton kulmaa. Maton murusia oli levinnyt ympäri eteisen lattiaa.

Siivotessani pudotin eteisen naulakosta takin lattialle. Kissa pujahti sen alle ja vietti pitkän tovin vakoilemalla minua takin reunan alta.

Seuraavaksi kännykkäni alkoi piipata, koska olin asettanut itselleni muistutuksen. Sanni ehti paikalle ensimmäisenä, tökkäsi soivan puhelimen lattialle ja painiskeli sen kanssa.

Kun muistutus oli sammutettu, kissa huomasi, että onkin aika tarkistaa reviiri, ja se kävi ikkunalaudalla isottelemassa naapuritalon katolla istuville suurille linnuille.

Lintujen lennettyä pois Sanni huomasi olohuoneen sohvalla olevan kauratyynyn (sellainen, jonka voi lämmittää mikrossa ja laittaa kipeille hartioille). Kissa töni aikansa pussin sisällä olevaa kauraa ja lopulta sekin touhu meni painiksi. Välillä kissa yritti raahata painavaa kaurapussia hampaissaan.

On vasta puolipäivä ja Sanni on ehtinyt tehdä enemmän kuin minä ehdin vuorokaudessa. Huh, varsin tarmokasta.

Kirjoitti milli | Kategorioissa Menossa mukana, Uudet kujeet | I Can Has Comments? »

« Edelliset Seuraavat »