Kissan kekseliäisyys ja uteliaisuus ovat rajattomia. Minulla oli tänään illalla keittiössä kaapinovi auki, joten Sanni käytti harvinaisen tilaisuuden hyväkseen ja sujahti sisään. Kohta se jatkoi matalan väliseinän yli roskakaappiin. Hetken oli hiljaista, mutta sitten alkoi kuulua epämääräistä rapinaa. Ehdin juuri nähdä, kun kissa katosi roskakaapin puolelta pienen reiän kautta edelleen jonnekin keittiön laatikoston taakse.

Siinä vaiheessa minua alkoi epäilyttää ja vedin aterinlaatikon kokonaan pois, sitten kauhalaatikon, sitten seuraavan laatikon ja vielä seuraavan. Kissaa ei näkynyt missään. Ihmettelyn ja kissittelyn jälkeen Sannin pää kurkisti laatikoston takaosasta, ylhäältä tiskipöydän kolosta.

Fiksu kissa arvasi, että yritän saada sen pois uudesta piilopaikastaan, joten jouduin tekemään töitä ennen kuin sain otteen Sannista. Ja kuten olen jo aiemmin todennut, Sanni on nopea oppimaan, mutta minulta kuluu kauemmin. Piiloleikkikin käytiin toiseen kertaan jo vartin kuluttua.

Sanni on viime aikoina ulkoillut aika usein, tosin vain ikkunalla. Toisinaan se naukuu iltaisin ja kiertelee ikkunoiden luona. Silloin tiedän, että kissan mielestä minun olisi aika nousta sohvalta ja tulla päästämään se ulos.

Sanni oppi nopeasti tunnistamaan valjaista kuuluvan helinän. Jos heiluttelen niitä, kissa jättää muut asiat saman tien ja syöksyy kiireesti luokseni. Se hyppää olohuoneen ikkunan edessä olevan kiipeilypuun päälle ja jää siihen odottamaan, että saan puettua sille valjaat. Kun hihnat on kiinnitetty, Sanni astuu sivuikkunan eteen ja odottaa, että avaan sen.

Kissa istuu tai makoilee ikkunalaudalla ja seuraa hyvin kiinnostuneena kadun tapahtumia. Sille ei näytä olevan väliä, liikkuuko kadulla ihmisiä vai koiria, sillä naapuritalon katolla istuskelevat linnut ovat (tietenkin) Sannin suosikkeja.

Tämä ulkoilukuva ei esittele ikkunalla istuvaa Sannia, mutta ulkoilevan kissan kuitenkin. Kuva otettiin matkallamme pari kuukautta sitten.

Yksinkertaiset lelut osoittautuivat jälleen parhaaksi. Sanni istui eilen seuraamassa mukissani lilluvaa teepussia. Kun nostin pussin lautaselle, kissa astui lähemmäs. Varovasti se kokeili teepussia tassullaan muutaman kerran. Pian se tökki pussin lautasen reunan yli ja edestakaisin pöydällä.

Sanni tapaa pudottaa tavaroita lattialle hivuttamalla niitä pikkuhiljaa kohti pöydän/sohvan/minkä tahansa tason reunaa. Teepussi koki saman kohtalon ja tippui alas. Kissa hyppäsi perässä ja jatkoi pussilla leikkimistä lattialla. Välillä kissa jopa otti pussin suuhunsa, ravisteli päätään ja heitti pussi sivuun. Leikki loppui, kun Sanni lopulta kyllästyi touhuun ja häipyi.

Nyt kissa makaa vieressä ja tuijottaa silmät suurina. Häntä heiluu vilkkaasti, joten taitaa olla paras lopettaa kirjoittaminen. Lopuksi kuitenkin vielä kuva, joka osoittaa, että kaikkialle on aivan pakko päästä seikkailemaan.

Ehkäpä muutama sananen valjaista. Pentuna Sanni käytti marketista ostettuja, aivan tavallisia, alle kymmenen euron hintaisia valjaita. Sellaiset kuitenkin kiristävät eläimen kaulaa ja vaikeuttavat hengittämistä, kun eläin innostuu ja vetää eteenpäin.

Sain vinkin Aatu-valjaista ja tilasin yhdet. Aatussa on todella näppärät lukot ja kissaa voi vaikka roikottaa valjaista, eikä sillä silti vaikuta olevan epämukava olo.

Aatuja olisi kissan kokoisenakin, mutta valitsin hieman leveämmästä nauhasta valmistetut eli villakoiran koon. En tiedä, onko kokoerolla mitään merkitystä, mutta pidän reilumpaa mallia hyvänä Sannille. Toisaalta olisin varmaan aivan yhtä tyytyväinen kissojen malliin.

Valjaisiin olisi voinut tilata yhteensointuvan talutushihnan. Se olisi toki ollut tyylikästä, mutta ainakin toistaiseksi meille kelpaa noin kahden euron hintainen, musta talutin.

Olemme Sannin kanssa jälleen matkalla. Tullessamme perille se kiersi talon huoneet ja tutki paikat. Aika nopeasti kissa totesi, että olemme olleet täällä aiemminkin, eikä sisällä ole mitään uutta nähtävää.

Sanni muisti, mistä pääsee ulos, ja pian se oli naukumassa ovella.

Puin kissalle valjaat ja lähdimme seikkailemaan pihalle. Pari kertaa kissa painui matalaksi ja venyi pituutta ainakin puolella. Hievahtamatta se tuijotti kohdettaan - risua, halonhakkuussa syntynyttä puunkappaletta tai muuta yhtä jännittävää.

Kun Sanni oli todennut, että tutkimuskohde on täysin vaaraton, meno jatkui. Kissa paineli häntä heiluen, silmät suurina ja korvat ja pää pystyssä ympäri pihaa. Minä yritin pysyä perässä.